Idyllinen, vanha maalaismiljöö elvytettiin henkiin Luovan Puun toimintaa varten vuonna 2004, kun Lapinlahden kunta kunnosti vanhan hirsitalon kulttuurikohteeksi. Rakennus oli 9 vuotta asumattomassa kunnossa. Rakennuksen vanhin siipi on 1850-luvulta ns. korkea savutupa malli. 1930-luvulla rakennettiin lisää huoneita ja viimeisin laajennus tehtiin vuonna 2004, jolloin kaksi vanhaa huonossa kunnossa olevaa kuistia purettiin ja tilalle tehtiin yksi yhtenäinen kuisti.
Lapinlahden kunnan arkisto
1850-luvulla on pihapiirissä ja rannassa ollut muitakin rakennuksia mm. aittoja ja navetta. Lisäksi rannassa kerrotaan olleen tuulimylly, josta on jäljellä valtava neliömäinen pohjakivi. Rannassa on toiminut myös saha. Sotien aikana silloisen Pajuharjun tilalla toimi myös kansanhuolto, josta jaettiin elintarvikekuponkeja. Tuolloin tilalla asuivat Kalle ja Liisa Katainen, valtionvarainministeri Jyrki Kataisen isovanhemmat.
Pajuharjun tila oli uudistushenkinen. Siitä on todisteena mm 1850-luvulta hauska pieni yksityiskohta, joka kertoo ajan kehityksestä ja historian kulusta. Talossa elettiin edistyksellisesti moniin savolaisiin pirtteihin verrattuna; vain kolmessa talossa Lapinlahdella käytettiin sen aikaista ylellisyyttä eli ulkohuussia ja Pajuharjun tilalla oli yksi niistä.
Pihapiirissä on n 100-vuotias sauna joka on kunnostettu vieraskäyttöön. Syksyllä 2008 saunan perustuksia kaivettaessa löydettiin mystinen joukkohauta noin metrin päästä saunan ovesta. Sekä luista että yhdestä kaivauksesta löytyneestä noin 100-vuotiaasta manttelin napista tehtiin tutkimuksia. Tutkimustuloksista kävi ilmi, että vainajien luurangot kuuluivat kahdelle noin parikymppiselle nuorelle miehelle, yhdelle keski-ikäiselle miehelle ja yhdelle naiselle. Luiden ikää ei pystytty kuitenkaan selvittämään. Pihassa on myös erillinen aittarakennus, joka on saneerattu uusiokäyttöön näyttelyjä ja kesäjuhlia varten.
In Memoriam
23.3.1962 – 2.1.2014
Luova Puu avautui vuonna 2004 ja sen ideoi, kehitti ja rakensi rakastettu puutaiteilija, yrittäjä Raija Weisenberg yhdessä puolisonsa kanssa. Hän oli paikan sielu ja ainutlaatuisen tunnelman luoja vuoteen 2014 asti, jolloin Luovan Puun voimanaisen saappaisiin astui hänen tyttärensä, taiteilija ja moniosaaja Hannah Weisenberg.
Raija Weisenberg on nyt poissa.
Menetimme lahjakkaan taiteilijan ja rakastavan äidin.
Hän jätti suuren aukon lapinlahtelaiseen ja suomalaiseen kulttuurielämään ja – matkailuun.
Hänen muistonsa ja taiteensa elää.
Hänen ihmisiä ja luontoa arvostava ja rakastava perintönsä säilyy ja ohjaa Luovan Puun toimintaa jatkossakin.
© 2021 Luova Puu
Design by Comia Creative